Musta vesi- Terveysriski

Mustan veden aiheuttaa ylisuuri mangaanipitoisuus. Mangaanin lähteinä toimivat luontaiset ja muuntuneet geologiset  lähteet. Lähteinä toimivat myös kaivo- ja verkostorakenteiden suorat ja epäsuorat päästöt. Mangaanipitoisuutta nostavia rakenteita ja materiaaleja esiintyy vaihtelevasti niin kunnallisissa kuin yksityisissäkin vesihuoltojärjestelmissä. Kun veden kokonaismangaanipitoisuus ylittää riskirajan 0,03 mg/l, sen väriltään harmaiden ja mustien hapetustuotteiden aiheuttamat veden laatuongelmat ovat aistittavissa. Suomen vesihuollossa esiintyy yleisesti useiden milligrammojen pitoisuuksia litrassa. Värjäävyysongelmia esiintyy vaihtelevien olosuhteiden mukaisesti, jolloin värin voimakkuusvaihteluissa on suurta hajontaa ja piikkejä. Kulttuuriperäisesti, syystä tai toisesta kohonneet mangaanipitoisuudet muuttavat myös luonnon pohja-, raakaveden alkuperäisiä mikrobeja ja lisäävät vesihuoltojärjestelmässä ja kulutustilanteissa pinnoilla epähygieenistä biofilmin kasvua ja limoittumista. 

Mangaanipitoisuuden ylenpalttinen nousu ei ole pelkästään esteettinen, tekninen ongelma vaan nykyiset tutkimukset osoittavat mangaanin liikasaannin olevan myös terveyshaitta. Maailman terveysjärjestö onkin asettanut aluksi 0,5 mg/l pitoisuusrajan ja tiukentanut määräystä myöhemmin tutkimustiedon karttuessa 0,4 mg/l. Suomessa eikä EU:ssa ole toistaiseksi asetettu terveydellistä raja-arvoa mangaanin pitoisuudelle talousvedessä? Taina Roiha tutkimuksessaan 2008  havaitsi solukokeella vedessä jo 0,1 mg/l mangaanin pitoisuustasolla heikentävän solujen elinkykyisyyttä.

Mangaani on välttämätön osa ravitsemustamme, mutta mangaanin liikasaanti esim. talousvesivälitteisesti aiheuttaa mm. neurotoksisia haittavaikutuksia eli manganismia. Haitallisuus on voitu osoittaa useilla eri tyyppisesti toteutetuilla kokeellisilla tutkimuksilla. Menetelminä ovat olleet mm. solu- ja eläinkokeet. On tehty myös vertaavia kokeellisia tutkimuksia ihmisillä eri mangaanipitoisuustasojen haitallisista vaikutuksista aivotoiminnalle ja älykkyydelle kulutusympäristössä.

Rajat ylittäviä mangaanipitoisuuksia esiintyy yleisesti vesihuoltojärjestelmissä niin kunnallisessa kuin yksityisessäkin vesihuollossa.

Porakaivoissa kannattaa kiinnittää huomiota ruostuvaan ns. maaputkirakenteeseen korroosiosuojauksineen. Porakaivon rakenteellinen epäkohta ja sattumanvarainen rautaromu riittävät yksin aiheuttamaan suorilla ja epäsuorilla haittavaikutuksilla veden muuttumisen vaaralliseksi. Kiinteistökohtaisesta porakaivosta vettä pumpataan satunnaisesti seisovan veden olosuhteesta, jolloin mangaanipitoisuus rikastuu kaivoyksilöittäin materiaalisten kokonaisvaikutusten seurauksena rajat ylittäen useisiin milligrammoihin litrassa.

Betonirengas, maakerroskaivoissa esiintyy myös suuria mangaanipitoisuuksia, jolloin mangaanilähteenä toimii yksinomaan maannos ja sen uuttumis- ja rikastumiskerrokset. Näin pääsee tapahtumaan kun kaivoseinämä on toteutettu vettä johtavaksi, huonolla liitosvarmuudella tai kaivo on rakennettu paikkaan, josta puuttuvat maakerrokselta syvyysedellytykset pohjaveden hankintaa

Vanhoissa kunnallisissa vesihuoltoputkistoissa kannattaa kiinnittää huomiota hiiliterästen mangaanipäästöihin ja veden riittävään virtausmitoitukseen sekä korroosionsuojaukseen mangaanivaaran torjunnassa. Mangaania rikastavaksi tilanne voi muodostua päästävien jakeluverkostojen perällä, jolloin veden virtaama ilman keinotekoista virtauslisäystä on vähäisempää tai veden käyttö ajoittain esim. yöllä loppuu kokonaan.

Alkuperäisen pohjaveden mangaanipitoisuuden nousu voidaan estää varmistamalla syvän pohjaveden saantikerros ja pohjaveden suojelu. Huolehtimalla kaivo- ja vesihuoltorakenteet, materiaalit sellaisiksi, ettei korroosion aiheuttamaa hapenkulutusta, suoria eikä epäsuoria mangaanipäästöjä muodostu. 

 

Asko Vasarvuori
Porakaivokorjauksen asiantuntija
050-3503101
www.porakaivokorjaus.fi

 

 

 

Porakaivojen tulvariskit

Millaisia ja miten yleisiä tulvariskit Suomessa

Porakaivoissa esiintyy tulvariskejä, koska jäätymisen estämiseksi porakaivon suojaputki rakennetaan maan pintatason ja routarajan alapuolelle. Rantaviivaan porattujen porakaivojen uhkana ovat pintavesistöjen pinnan nouseminen keväisin ja syksyisin. On esimerkkitapauksia, että vesistön pinnan noustessa, porakaivon huoltotilan poistoviemärissä muuttuu virtaus päinvastaiseksi jolloin viemäri tuo epäpuhdasta pintavettä huoltotilaan ja porakaivoon, pilaten kaivoveden.  Sama ilmiö tapahtuu myös silloin, kun routakerroksen yläpuolinen maakerros alkaa keväällä sulamaan ja alapuolinen maakerros on vielä jäässä eikä läpäise sulamisvesiä. Vesi nousee huoltotilassa nopeasti ja virtaa porakaivoon pilaten veden. Tulvan aiheuttama kaivoveden pilaaminen on kaivokohtainen tapahtuma ja variaatiota on monia.

Koska Suomen pintaprofiili on verraten tasainen ja pohjaveden taso on korkealla lähellä maanpintaa, tulvariskit ovat yleisiä. Yleisyyttä lisää myös se, että suuri järvien määrä ja rantarakentaminen lisää ratkaisevasti tulvien esiintymistä. Porakaivojen rakennusohjeet eivät ole riittävästi ottaneet tätä riskiä huomioon ja vahinkoja pääsee tapahtumaan toistuvasti.

 

Porakaivojen tavanomainen tulvasuojaus

Porakaivojen suomalainen ohjeistus ja rakennuskäytäntö sallivat ylärakenteen, jossa tulvariski on huomattava. Porakaivon rakennusvaiheessa toiset poraajat asentavat porauksen sulkemiseksi suojahatun, jonka tarkoitus on estää tulvavedet ja pieneliöt. Suojahatun useat läpiviennit ja huono liitosvarmuus ovat riski sillä liitosvuodot aiheuttavat terveydellisen vaaran kun liitos on tulvan takia vesiupotuksessa.  Eräät porakaivojen omistajat ovat huomanneet epäkohdan ja pyrkivät tulvakausina valvomaan ja pitämään huoltotilan tulvaveden hallinnassa suorittamalla pintaveden pumppausta.

USA:ssa ja Kanadassa tulviminen on suljettu pois ohjeistaen siten, että suojaputkirakenne nostetaan maan pintatasosta ja ylätulvasta vähintään noin 30 sentin korkeuteen. Tällöin tulvavedellä ei ole mahdollisuutta päästä kaivoon pilaamaan vettä. Tarvittaessa jäätyminen estetään eristetyllä suojarakenteella ja pakkasvahdilla.

 

Ohjeet tulisi muuttaa

Ohjeet tulisi muuttaa siten, että tulvariskin mahdollisuus poistuu kokonaan. Kehotankin porakaivojen omistajia ja porakaivovesien käyttäjiä tarkkailemaan kaivonsa tulvatilannetta. Erityistä huomiota tulee kiinnittää kevät- ja syyskausiin. Valvonta on joskus hankalaa kun ylärakenne ei ole näkösällä vaan maaupotuksessa. Myös silloin, kun kiinteistöllä käydään satunnaisesti kuten loma-asunnoilla. Jos tulva pääsee yllättämään ja epäpuhdasta vettä virtaa kaivoon ja edelleen syviin kalliopohjaveden kerrostumiin, sen saaminen pois ja vakiinnuttaminen alkuperäiseksi, saattaa olla mahdoton tehtävä. Yleisinä pintaepäpuhtauksina vesitutkimuksissa esiintyvät mikrobit, nitraatit ja humus. Aistittavina oireina pinnallisesta tulvavedestä ovat äkilliset veden laatumuutokset, väri-, haju- ja makuvirheet.

Asko Vasarvuori
www.porakaivokorjaus.fi