keskiviikko 30. elokuuta 2017

12. Anonyymi porakaivon korjaustarina


12. Anonyymi  porakaivon korjaustarina


Ennen korjausta
Omakotitalon omistaja tilasi uudelle asunnolle porakaivon, joka tehtiin ruostuvalla viiden metrin rauta- maaporausputkella. Urakoitsija ei asentanut muovieristettä, vaan jätti muoviputken pihaan asiakkaan asennettavaksi. Asiakas laski muoviputken ohjeen mukaisesti alas kaivoon.

Kaivoa käytettäessä vedessä on todettu voimakkaasti ruosteisuutta. Ruosteisuus on hankaloittanut kaivoon asennetun otsonointilaitteen ylläpitoa. Veden käyttö on ollut hyvin rajoitettua huonon laadun vuoksi. Porakaivon omistajaa konsultoitiin ja kerrottiin, että kokemukseen perustuen kyseinen kaivon rakenne ruostuttaa veden.
Veden rautapitoisuus: Määritetty 1-3 mg/l, epävakaa ja aistittavat virheet.

Korjaus 2013
Omistajalle kerrottiin, että rakenne voidaan korjata ruostumattomaksi tai kiinteistölle voidaan porata uusi porakaivo. Uusi porakaivo tulee valvoa ruostumattomaksi. Uuden kaivon rakentamisessa ja sijoittelussa tulee varmistua, ettei vanha ruosteinen kaivo pilaa myös uutta kaivoa.

Omistaja valitsi uuden porakaivon rakentamisen ja hän valvoi sen ruostumattomaksi muoviksi ja veden pohjavesilaatu on moitteeton, eikä ruosteisuutta esiinny.
WHO- standardin mukaisen juomaveden rautapitoisuuden laatuvaatimus:                                      alle 0,3 mg/l

Korjaajan kokemusperäinen tieto kalliopohjaveden luontaisesta rautapitoisuudesta                    alle 0,05 mg/l

Korjauksen jälkeen
Omistaja on tyytyväinen ruostumattomaan rinnakkaisporaukseen ja näin saatuun veden laatuun ja määrään. 

Veden rautapitoisuus: Alle 0,05 mg/l, vakio,  tavoite toteutui.

Asiakas
”On vakuuttunut, että vanhassa porakaivossa ruostuva suojaputken rakenne aiheutti veden pilaantumisen eikä muoviholkki estä haittoja.”
 

Asko Vasarvuori
Porakaivon korjauksen asiantuntija

 

 

11. Anonyymi porakaivon korjaustarina

Ennen korjausta
Vapaa-ajan asunnolle tilattiin porakaivo, joka toteutettiin hiiliteräksellä maaporattuna ja muovieristettynä. Vettä nostetaan uppopumpulla. Kaivovedessä esiintyy sattumanvaraisesti veden ruosteisuutta. Kun kaivoa käytetään vähemmän, ongelma pahenee ja päinvastoin. Omista epäilee muovieristeen kykyä estää ruostuvan rakenteen ruostehaittoja vedelle. Tehottomuus näyttäisi johtuvan eristeputken ja kallion välisestä vuotavasta liitoksesta.
Omistaja luki porakaivojen korjaajan lehti- ilmoituksesta, että ruostuvia porakaivoja voidaan korjata ruostumattomaksi. Omaan tietoonsa perustuen ongelman syystä, hän päätti korjauttaa kaivonsa.

Veden mitattu rautapitoisuus: 0,5- 2,4 mg/l, epävakaa, aistittavat virheet

Korjaus 2013
Korjauksessa todettiin eristeputken putki- putkeen vaatimustenvastaiset teippiliitokset. Eristeputkiliitosta kallioon ei ollut liitetty, tiivistetty lainkaan, vaan maakenkäolakkeeseen nojaava ja vuotava. Irtonainen muovieriste- putki nousi vaivatta pihtiotteella ylös.

Kaivo korjattiin hitsausliitoksin ruostumattomalla teräsputkella. Putki liitettiin 3- kertaisella liitosvarmuudella kallioon. Hydraulinen puristusliitos, NBR-lumitiiviste ja bentoniitti tiivistemassa. Poistettiin ruostuva maaporaus- suojaputki.
WHO- standardin mukainen juomaveden rautapitoisuuden vähimmäislaatu: Alle 0,3 mg/l

Korjaajan kokemusperäinen tieto suomalaisen kalliopohjaveden luontaisesta rautapitoisuudesta on alle 0,05 mg/l

Korjauksen jälkeen
Veden laatu kuntoutui välittömästi eikä ruosteisuutta ole esiintynyt. Pumpataan tai ei pumpata, vesi on aina hyvää.

Veden rautapitoisuus: Alle 0,05 mg/l, vakio. Tavoite toteutui. 

Asiakas
”Korjaus onnistui täydellisesti. Porausurakoitsija ei ollut yhteistyöhaluinen ongelman korjaamiseksi. Kaivon omistaja toivoi porakaivon suunnitteluun ja rakennusurakointiin kehitystä.”

 

 

tiistai 29. elokuuta 2017


Porakaivon PORAX- laatutulkki  ( Vasarvuori )
 

Ominaisuus                                              Syy                                      Ratkaisu

Hiekka
 
Suojaputken liitosvuoto, eroosio
Suojaputkituksen korjaus
Rauta
Kaivomateriaalit, suojaputki, suojaputken alimittaisuus, rakenteen korroosio ja hapenkulutus, happikato
Suojaputkituksen korjaus, materiaalivalinta ja mitoitus. Rakenteen korroosiota,  hapenkulutusta ei sallita.
Mangaani
Kaivomateriaalit, suojaputki, luontainen pohjavesi
Suojaputkituksen korjaus, materiaalivalinta ja mitoitus
Arseeni
Materiaalinen korroosio, epäsuorasti mobilisoiva
Suojaputkituksen korjaus ei pelkistäväksi
Haju
Epäpuhdas pintavesi ja materiaalit
Rakenne, materiaalien korjaus, pintavesieristys
Väri
Materiaali, humus
Rakenne, materiaalien korjaus, pintavesieristys
Maku
Materiaali, humus,
Rakenne, materiaalinen korjaus, pintavesieristys
Sameus
Materiaali, humus
Rakenne, materiaalinen korjaus, pintavesieristys
Bakteerit
Pintaepäpuhtaudet, pieneliöt ja eristysvuoto
Suojaputkituksen korjaus, eristys
Suodatin tukkeutuu nopeasti
Materiaaliset päästöt, eroosiovuodot
Materiaalien korjaus, liitosvuotojen korjaus
Veden paine loppuu, plautuu
Kaivon tuotto ylittynyt
Tuottoa lisää- kulutusta vähennettävä
Vettä ei tule
Kaivo kuivunut, pumppu ei pumppaa, sähkövika, liitosvika, pumppu rikki
Vianetsintä kaavio, jäännite, liitokset, pumpun vaihto jne.
Veden paine epätasainen
Paineentasausjärjestelmä, säätövirhe, laitevika
Säädä, korjaa painekatkaisin
Pumppu käynnistyy- sammuu- hakkaa
Paisuntasäiliön ilmatila virheellinen, säätö tai laitevika
Lisää ilmatilaa, korjaa laitevika
Veden laatu vaihtelee
Pohjavesiolosuhde luonnoton, pilaantunut. Kaivorakenne epävakaa, reaktiivinen, päästävä
Määritä suojavyöhykkeet, aseta käyttörajoitukset. Korjaa kaivorakenteet vakaiksi, eristäviksi ja päästöttömiksi.
Vatsataudit
Epäpuhdas vesi, ilmentäjänä mikrobit, nitraatit ja humus sekä aistittavat virheet
Varmista pohjaveden saanti ja alkuperäisyys. Kaivorakenteet ja suojaus kuntoo. 
Kausivaihtelut, veden käyttöön liittyvät, vuodenaikoihin liittyvät, sateet jne.
Vedenotto ei aina kohdistu yksinomaan pohjaveteen, jolloin syntyy laatupoikkeamia
Toimitaan niin, että pohjavesiolosuhde toteutuu, kaivorakenteet ja suojelu
Mikro pieneliöt, pieneliöt
Kaivotilan tiiviys, varmuus pettää
Tiivistä rakenne ja järjestä ilmanvaihto < 0,1 mm raolla
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Tavoite:
 
 
Ominaisuus
Miksi
Säilytä
 
 
 
Pohjaveden laatu vakaa, turvallinen ja erinomainen +/- 5%
Maannoksen alaisesta luonnon pohjavedestä ei puutu mitään eikä siinä ole mitään ylimääräistä
Varmista kestävä kehitys ja pohjaveden hyötykäyttö eteenpäin. Kunnioita ympäristöä

 
Viite: Porakaivon Porax de- facto yritysstandardi (Vasarvuori)

Erinomaisesti pohjaveden laadun määritykseen soveltuu vesinäyte+ laboratorion määritys.
Epävakaan kaivoveden laatumääritykseen vesinäyte+ laboratorion tutkimus ei sovellu, koska yksi näyte ei edusta epävakaan, mielivaltaisesti satoja prosentteja vaihtelevan veden laatua ja on tästä syystä petollinen. Juomatilanteessa aina läsnä olevat aistit ovatkin toimiva varoitin veden laadun epävakaudesta ja poikkeamista verrattuna luonnon pohjaveteen.    

 
Asko Vasarvuori
Porakaivon korjauksen asiantuntija

 

 

perjantai 25. elokuuta 2017

Vesikaivojen porauskoneet


Vesikaivojen porauskoneet


Porauskoneita tuottava teollisuus

Porauskoneita tuottava teollisuus on suurta kansainvälistä mega liiketoimintaa (Sandvik, Atlas Copco jne.) Liiketoiminnassa päähuomio on pintaporausvaunuissa eli louhos-, tie- ja tunneliporauksissa. Kaivonporaus on marginaalisektori, eikä ole siitä syystä saanut suurta huomiota porauskoneiden tuotekehityksessä. Teollisuudessa ollaan tietoisia porauskoneiden käytöstä vesikaivojen rakentamisessa, vaikka ne eivät ole suunniteltu siihen tarkoitukseen. Teollisuudessa ei välttämättä olla tietoisia siitä, että porauskoneilla tuotetaan vesikaivoja, joilla vaatimukset eivät toteudu. Päinvastoin porauskoneilla tuotettu hiiliteräs+ muovieriste vesikaivo on suoraan ja epäsuorasti tekninen- ja terveydellinen riski.
Pintaporauskoneet on modifioitu vesikaivojen rakentamiseen. Tämän vuoksi niiden toiminteet ovat puutteelliset ja rajoittavat tarkoituksenmukaista ja vaatimustenmukaista vesikaivojen rakentamista tunnetulla työputkella.

Ilman työputkea rakentaja ottaa suuren riskin reaktiivisen rakenteen ja sen näennäisen eristyksen aiheuttamista vahingoista. Viranomainen ohjeissaan edellyttää reaktiivisen rakenteen tietoisten vahinkojen estoa.  
 

Työputken käyttö vesikaivoja rakennettaessa
Työputken käyttö vesikaivojen rakentamisessa on tunnettua. Työputki tarkoittaa sitä, että aluksi muodostetaan työputken avulla vapaa, sortumaton työtila maakerrostumaan. Näin saatu työtila mahdollistaa ne ainevalinnat ja työvaiheet, jotka ovat välttämättömiä turvallisen vesikaivon tuotannossa. Tämä toteutetaan siten, että vahvaseinäinen työputki porataan tai juntataan maaperään olosuhteen ehdoilla. Putken sisältä poistetaan maa-aines, jolloin muodostuu tarvittava tila varsinaisen pohjavesikaivon rakentamiselle.  Kun kaivo on rakennettu, työputki poistetaan nostamalla ylös.

Työputkea käyttävää porauskalustoa ei teollisuus tuota. Jotta työputkiporaus on mahdollista, porauskoneessa tulee olla iskevään ja kiertävään poraustoiminne alaspäin sekä työputken poistoon ylös iskevä ja kiertävä toiminne. 

Työputken avulla on mahdollista optimoida kaivorakenne materiaalivalinnan ja mitoituksen suhteen.

Työputkitoiminteen puutteen vuoksi porausurakoinnissa ei ole edellytyksiä tehdä tehokkaasti täysruostumattomia ja vaatimukset täyttäviä porakaivoja.

Jälkikäteen rakenteen korjaaminen täysruostumattomaksi on hankalaa, kallista ja usein myös liian myöhäistä, koska pohjavesi on laajasti pilaantunut rakenteen suorista ja epäsuorista vaikutuksesta korjauskelvottomaksi. 


Porauskoneiden ja vesikaivojen CE- merkintä ja standardisointi
CE- merkin käyttö edellyttää kohteen standardisointia. CE- merkinnän toteuttaminen tulee mahdolliseksi standardisoinnin kautta, koska vain silloin on mahdollista määritellä kohteessa CE- merkinnän kriteerit ja merkin toteutumisen valvonta. 

Porauskoneita ei ole standardisoitu eikä testattu laatutekniikoiden avulla vesikaivon poraukseen soveltuvaksi. Tämän vuoksi niistä puuttuu myös CE- merkintä tässä käyttötarkoituksessa.
Porauskoneilla rakennettu pohjavesikaivo on standardisoimatta. Tämän vuoksi ei ole myöskään CE- merkittyä pohjavesikaivoa.  

Kokonaisprosessi kaivo ja porauskalusto tulee ottaa kehittämisen ja standardisoinnin alaiseksi. Tulee määritellä CE- merkintäkriteerit ja testeihin perustuva hyväksyntä ja vaatimustenmukaisuus.

Porakaivon PORAX de facto yritysstandardi
Standardissa määritellään millaisilla aineilla ja työtavoilla pohjavesikaivon vaatimukset täyttyvät. Tavoitteena, että porauksessa ja rakentamisessa standardin mukaisesti toimien saadaan kokonaisedullisesti alkuperäistä pohjavettä kestävästi hyötykäyttöön. Kaivon tulee säilyttää veden laatu kaikissa olosuhteissa, riippumatta veden virtaustilavuudesta ja ottorytmistä.

Standardi perustuu yrityksen innovointiin, tuotekehitykseen, PORAX- korjausliiketoimintaan ja korjauksella saatuun asiakaspalautteeseen.
 
Asko Vasarvuori
Porakaivokorjauksen asiantuntija

 

 

keskiviikko 23. elokuuta 2017


10. Anonyymi porakaivon korjaustarina

 Ennen korjausta
Vapaa-ajan asunnolle päätettiin hankkia porakaivo.

Toivomuksena porausurakoitsijalle esitettiin, ettei kaivorakenteeseen saa asentaa ruostuvaa hiiliteräs seinämärakennetta. Urakoitsija lupasi toteuttaa putkituksen muovimateriaalilla. Työn edetessä havaittiin, että syvä 18 m maapeite esti muovirakenteen toteutuksen. Jouduttiin maaporaus tekemään ruostuvalla hiiliteräksellä. Tilaaja päätti, ettei sisäpuolista muovieristettä hyväksytä liitosepävarmuuden vuoksi. Omistaja päätti korjauttaa ruostuvan hiiliteräsrakenteen heti porauksen jälkeen. Korjaus tehdään sisäpuolisella ruostumattomalla teräsputkituksella 3- kertaisella varmistuksella tiivistäen. Maapainetta kestävä korjausputkitus mahdollistaa työn lopuksi hiiliteräsputkituksen poistamisen maakerroksesta. Kaivon veden antoisuus on erittäin pieni, mutta riittää rajoitteellisesti talousvedeksi.

Veden rautapitoisuus: Mitattuna ja aistittavasti epävakaa ja virheellinen                                                1,0- 5,0 mg/l,.

Laatuvaatimus veden rautapitoisuudelle:                                                                                                      alle 0,3 mg/l

Korjaajan tieto suomalaisen kalliopohjaveden rautapitoisuudesta                                                           alle 0,05 mg/l

Korjaus 2013
Korjausputken asennus onnistui suunnitelmien mukaan, mutta hiiliteräsputkea onnistuttiin nostamaan ja poistamaan 18 metristä 5 metriä.

Korjauksen jälkeen
Veden rautapitoisuus korjausputkitettuna aleni välittömästi.

Veden rautapitoisuus vakioitui: Alle 0,05 mg/l, tavoite toteutui.

Asiakas
Porakaivon omistaja ei ole tyytyväinen porausurakoinnin tarjoamiin ruostuviin teräsrakenteisiin eikä syvyydeltään rajoittuneeseen muovieristykseen. Asiakas ihmettelee miksi porausurakoitsija ei pysty toimittamaan ruostumatonta ja liitosvarmaa rakennetta, koska korjaaja pystyy sen toimittamaan jälkikäteen?

Kaivoon asennettiin 60 m syvyyteen Grundfoss SQ uppopumppu kuivakäyntisuojalla. Kuivakäyntisuoja ei toimi, eikä katkaise pumpun käyntiä vaikka vesi loppuu.

Asko Vasarvuori
Porakaivon korjauksen asiantuntija

 

maanantai 21. elokuuta 2017


9. Anonyymi porakaivon korjaustarina

Ennen korjausta

Vapaa-ajan asunnolle katkeavaan vesihuoltoon on maaporattu kahdeksan metrisellä rautaputkella porakaivo, jonka vesi on korkean rautapitoisuuden vuoksi käyttöarvoton. Kaivoon on asennettu uppopumppu. Vedestä on määritetty happikato < 0,2 mg/l. Vesi on kirkasta ja metallinmakuista heti kaivosta nostettuna, mutta ilmastuessaan värjääntyy muutamassa tunnissa ruosteisen väriseksi ja alkaa muodostamaan pohjasaostumaa sekä pintakalvoa.
Poraus on matala ja tavoittanut rikkonaisen kalliokerrostuman, jonka veden antoisuus ja johtavuus on poikkeuksellisen hyvä. Korkea pohjaveden taso nousee suojaputkeen hiiliteräsosuudelle.

Omistaja epäili ruostuvan hiiliteräs- suojaputken olevan syyllinen veden huonoon laatuun, koska naapurin muovirakenteisessa porakaivossa ei ole rautaongelmaa. Samaa mieltä on korjauskokemuksiin perustuen myös porakaivojen korjaaja.

Omistaja päätti vaihdattaa suojaputken ruostumattomaan teräkseen.

Veden rautapitoisuus: Vakaasti aistittavat virheet                                                          5,0- 5,5 mg/l,.
Laatuvaatimus veden rautapitoisuudelle:                                                                           alle 0,3 mg/l

Korjaajan tieto suomalaisen kalliopohjaveden rautapitoisuudesta                               alle 0,05 mg/l

Korjaus 2011

Putkimateriaalin vaihto ruostumattomaan teräkseen onnistui suunnitelman mukaisesti.

Korjauksen jälkeen
Veden ruosteisuudessa ei ole viidessä vuodessa tapahtunut mitään muutosta. Lisääntynyt eikä vähentynyt. Kiinteistöllä ei ole painevesijärjestelmää. Veden hallittu, jatkuva puhdistusvirtaus ei ole ollut mahdollista. Hetkellisiä ja runsaita muutaman vuorokauden puhdistuspumppauksia on tehty ajoittain.

Kaivon omistaja on tyytyväinen materiaalin korjaukseen, mutta veden ruosteisuus estää veden käytön. Tila harmittaa niin korjaajaa kuin porakaivon omistajaakin. Korjatun kaivon veden ongelmallisella rautapitoisuudella ei voida perustella pohjaveden luontaista rautapitoisuutta, koska happea kuluttava ja rautaa päästävä porakaivorakenne on ollut pohjavesikerrostumassa useiden vuosien ajan. Rakenteen vaikutusta veden syvään, pitkälle edenneeseen happikatoon eikä veden pilaantumiseen voida sulkea pois. Kaivovedestä on määritetty happikato enne korjausta ja korjauksen jälkeen. Päinvastoin rakenteen syvät vauriovaikutukset ovat todennäköisiä, koska naapurin muovi-porakaivon vedessä ei ole rautapitoisuudesta johtuvaa ongelmaa. Naapurin muovikaivosta on määritetty hapettavat olosuhteet 0,3 mg/l.   
Korjaajan kokemuksen mukaan happikato aiheuttaa olosuhteiden salliessa pitkälle edenneen vyöhykkeellisen pohjaveden pilaantumisen. Ko. kaivo asemoituu rikkonaisen, ruhjeisen kallioperän vyöhykkeelle, jossa rakenneperäinen pilaantuminen pääsee pumppaamattomana etenemään esteettä. Kaivon päästöprosessit, kalliorakenne ja veden virtausolosuhteet muodostavat esteen korjatussa kaivossa pohjaveden palautumiseen alkuperäiseen alle 0,05 mg/l rautapitoisuuteen.

Veden rautapitoisuus: 5,0 mg/l. Tavoitteellinen laatuvaatimus ei toteutunut edes osittain.

Asiakas
”Asiakas on ymmällään korjaantumattomasta veden tilasta ja käyttää naapurin muovirakenteisen porakaivon vaatimuksen täyttävää vettä”

Asko Vasarvuori
Porakaivon korjauksen asiantuntija

sunnuntai 20. elokuuta 2017


8. Anonyymi porakaivon korjaustarina
 

Ennen korjausta
Omakotitalon vanhaan kuivuneeseen rengaskaivoon on 6 metrisellä rautaputkella maaporattu porakaivo. Kaivon vedessä on laatuongelmia, mm. värjää ja on ruosteista. Patruunasuodatin tukkeutuu ja on puhdistettava viikoittain.

Korjattavassa kohteessa veden rautapitoisuus:,Epävakaa, aistittavat virheet            1-2 mg/l.
Laatuvaatimus veden rautapitoisuudelle:                                                                        alle 0,3 mg/l

Korjaajan tieto suomalaisen kalliopohjaveden rautapitoisuudesta, virheetön          alle 0,05 mg/l

Korjaus 2008
Kaivoon vaihdettiin onnistuneesti ruostumaton teräs suojaputki. Poistetiin ruosteinen suojaputki. Seinämävahvuudeltaan 4 mm suojaputki oli syöpynyt puhki alle kymmenen vuoden aikana. Putkiseinämässä oli vesirajan kohdalla kaksi, halkaisijaltaan noin 3-4 mm reikää. Syöpymiskraatterin muodon perusteella kuoppakorroosio on edennyt maapuolen suunnalta. Putkiseinämän sisäpuolinen korroosio oli tyypiltään tasaista yleiskorroosiota.

Korjauksen jälkeen
 Veden rautapitoisuus on alentunut vuosi vuodelta ja on nykyisin hyvää.
Omistaja on tyytyväinen korjaustulokseen ja veden laatuun. Patruunasuodatin on edelleen, mutta suodattimen puhdistusväli pitkä.
Veden rautapitoisuus:  0,1-0,5 mg/l, tavoite ei toteutunut.

Syy: Rakenneperäinen syväksi edennyt happikatovaurio, täydellinen korjaantumien tasoon 0,05 mg/l, jää nähtäväksi.

Asiakas
”Yllättävän nopeasti suojaputki reikiintynyt. Veden käyttöarvo parani selvästi. Ei enää värjääntymiä. Suodattimen huoltoväli vuosittain.”

Asko Vasarvuori
Porakaivon korjauksen asiantuntija

 

 

torstai 17. elokuuta 2017


Bakteeria porakaivon vedessä?

Mikrobinen veden laatu
Mikrobiologista tutkimusta käytetään veden laadun ja turvallisuuden määrittelyyn. Mitä mikrobeja tutkimuksessa havaitaan, voidaan sen perusteella tehdä johtopäätöksiä vaarallisuudesta ja siitä mistä mikrobit ovat peräisin. Kun kalliopohjavedessä on jälkiä mikrobisaastutuksesta, se on viite luonnottomuudesta ja epävakaudesta. Tämä siksi, koska luontainen kalliopohjavesi on vapaa saastuneisuutta indikoivista bakteereista ja heterotrofisista pesäkkeistä.

Enterokokit voivat olla suolistoperäisiä tai muista epäpuhtaista lähteistä. Escherichia coli, E.coli pidetään varmuudella vain suolistoperäisenä. Koliformiset bakteerit ovat peräisin elokehästä, maannoksesta ja pintavesistä.
Kun mikrobiologisen laadun havaitsemisraja ylittyy, laatu on enemmän tai vähemmän luonnoton ja epävakaa. Tästä syystä yhden vesinäytteen tutkimuksella ei pysty varmuudella osoittamaan veden min- max laatua eikä siten turvallisuuttakaan. Laatuepävakaus johtuu siitä, että varsinainen kalliopohjavesi on mikrobiologisesti vapaa saastuneisuuden ilmaisijabakteereista. Epävakaat olosuhteet mm. kaivon rakenteista, materiaaleista, vuodoista ja mitoituksesta johtuen aiheuttaa epävakauden ja silloin myös mikrobiologinen laatu vaihtelee samassakin kaivossa erinomaisen ja vaarallisen välillä. Escherichia coli, E.coli bakteerin ilmeneminen näyteveden tutkimuksessa jopa yhtenä pmy/100ml, on luotettava osoitus suolistoperäisestä saastutuksesta ja kieltää vedenkäytön. Syy saastutukseen selvitettävä, joka on maanalaisena usein hankalaa. Desinfiointi on tekohengitystä, joka ei kiinteistökohtaisessa vesihuollossa tarkoituksenmukaista.    

Porakaivovedessä suolistoperäisiä mikrobeja
Tuntuu uskomattomalta, että porakaivovedessä esiintyy yleisesti mikrobeja, epäpuhtausjälkiä, vaikka vesi porataan kymmenien, jopa satojen metrien syvyydestä. Erikoisuutta lisää se, että mikrobit todetaan usein myös suolistoperäisiksi. Varsinaisesti kalliopohjavedessä ei luonnostaan ole mikrobisaastutusta saati sitten suolistoperäisiä bakteereita, mutta kaivo-olosuhteet sallivat ja ympäristörasitukset pääsevät tavalla tai toisella vesivirran mukana tunkeutumaan kaivotilaan ja pumpattavaan veteen.

Millainen terveysriski
Pienet pintavesien mikrobimäärät eivät ole kovin suuri terveysriski, mutta on osoitus kaivorakenteen puutteista tavalla tai toisella. Osoitus siitä, että puhdasta pohjavettä häiritsee epäpuhtaudet. Rakenteiden puutteina esiintyy mm. alimittaista muovi- suojaputkitusta, liitosvuotoja, lommahdusta ja seinämän puhki ruostumista.

Suolistoperäisten mikrobien pienikin esiintyminen ilmentää saastutusta, jonka terveydellinen taudinaiheuttaja riski on suurempi. Tästä syystä näitä ei hyväksytä talousvedessä lainkaan. Siis toteamisraja riittää estämään veden käytön talousvetenä. Tämä tietysti edellyttää, että näyte on otettu ja tutkittu laboratoriossa steriilisti ja hyvällä määritystarkkuudella.
Mistä saastuminen voi johtua?

Suolistoperäiset epäpuhtaudet ovat siis tasalämpöisten eläinten tai ihmisten suolistosta peräisin, ulosteista. Miten ihmeessä näitä bakteereita voi esiintyä syvässä kalliopohjavedessä? Muutamia esimerkkejä: Kiinteistökohtaisessa vesihuollossa puhdasvesi ja talousvesi hankitaan vuorovaikutustilanteessa samalta pienkiinteistöltä. Jätevesi varastoidaan tai imeytetään kiinteistöllä ja tällöin on mahdollista, että jätevesi imeytyy maahan ja kalliopohjaveteen. Tai sitten niin, että jätejärjestelmä tulvii ja jätevuoto pääsee suoraan ylärakenteista, vuodoista kaivoon. Kaivoympäristössä maaperän karjanlannoitus voi myös aiheuttaa ko. saastutuksen. Myös siten että kaivotilaan pääsee pieneläin, kokonaisena, joka aiheuttaa saastutuksen. Tulos voi olla myös harhauttava siitä syystä, että saastuminen tapahtuukin näytteenotossa tai määritys on laboratoriossa epäonnistunut. Tässä tapauksessa pohjavesi on mahdollista olla puhdas.
Muut mm. koliformiset bakteerit voivat johtua kaivotilaan pintavesivuodoista suojaputkituksien pettäessä ja tulvien seurauksena. Myös vuodenajat voivat vaikuttaa mikrobien esiintymiseen, koska muutoksia syntyy mm. vesitasoissa, roudan, sulamisvesien ja sademäärien sekä hulevesien seurauksena.

Miten saastuminen ehkäistään ennakolta
Erityistä huomiota tulee kiinnittää jätevesihuoltoon ja sen monikertaiseen eristykseen ja tulvanhallintaan. Jätesäiliöt tulee eristää tavalla tai toisella kallioperästä. Rakenteiden kestävyys on oltava riittävä esiintyvään maapaineeseen ja nosteeseen. Liitosvuotoja ei sallita. Rakenteilla tulee olla riittävä kestoikä. Rakenteissa, putkiliitoksissa tulee huomioida routa- ja kaksisuuntainen painerasitus. Rakenteiden rasitukset ovat suuremmat kun pohjaveden taso on lähellä maan pintaa.

Jos jäterasitus on päässyt tunkeutumaan kallioperään, sen korjaaminen ei ole mahdollista.
Kiinteistökohtaisessa jäte- ja vesihuollossa sekä yleensä toimissa on syytä käyttää harkintaa. Tehdä järkevä suojavyöhykesuunnitelma miten, mitä ja missä voi toimia, jotta pohjavesi säilyy kestävästi käyttökelpoisena. Riittävät kiinteistön käyttörajoituksen pohjaveden suojelemiseksi on viisainta tehdä etukäteen, kun pohjavesi on vielä puhdas.
 

Asko Vasarvuori

Porakaivon korjauksen asiantuntija

 

 

 

keskiviikko 16. elokuuta 2017


Saatko luonnon pohjavettä porakaivostasi?
 

Luontainen kalliopohjavesi
Luontaisesta pohjavedestä ei puutu mitään, eikä siinä ole mitään ylimääräistä. Luonnon pohjavesi on kysyttyä, haluttua ja turvallista.
Luonnon pohjaveden jäljittely keinotekoisesti tai puhdistaminen ei koskaan ole pohjaveden veroinen.
Kalliopohjaveden läpikäymä luontainen valmistumisprosessi on vertaansa vailla. Prosessi sade- ja vajovedestä kalliopohjavedeksi kestää yleensä hyvin pitkään, vuosia jopa vuosituhansia ja varastoituu pohjavesikerrostumaan. Valmistuessaan vedessä tapahtuu monimutkainen ioninvaihto, jossa maaperän maa- ja maa-alkalisuolat hakeutuvat vettä rakastavina pohjaveteen ja vedestä poistuvat vettä vieroksuvat haitalliset ja vaaralliset metallit kiinnittyen ja rikastuvat adheesiovoimalla maannokseen. Prosessia voidaan kutsua myös suuren kapasiteetin luontaiseksi suodattumiseksi.
Yhteinen nimittäjä pohjavesille on korkeatasoinen hygienia ja laatuvakio. Pohjaveden kemiallinen koostumus vaihtelee isomman geologisen ja paikallisen geologian mukaisesti lähinnä liuenneiden suolojen määrän ja suhteiden mukaisesti.
Luontainen kalliopohjavesi on pitkän ajan kuluessa ionisesti tasapainottunut. Tasapainoisuus ja vakioisuus voidaan tarkastaa vesitutkimuksella suolalajien määrityksen jälkeen, laskemalla ekvivalenttisuhteet.   

Rakenne aiheuttaa veteen luonnottomuuden
Valitettavasti nyt on käynyt pora- ja putkikaivoissa niin, että hyvät luonnon hapettavan pohjaveden ominaisuudet menetetään virheellisten kaivorakenteiden ja kaivoprosessien seurauksena. Tavanomaisia rakennevirheitä ovat epäonnistuneet päästävät ainevalinnat, rakenteellinen hapenkulutus ja riittämätön suojavaikutus. Vesi on moninaisessa vuorovaikutuksessa epävakaaseen rakenteeseen. Tästä seuraa reaktioita, massasiirtymiä, saastumista jne. Rakennusvirheistä johtuen luonnon pohjavesi menettää luontaisuuden ja sille tyypillisen vakioisuuden. Edellä esitetyt veden pilaantumisen faktat on osoitettu hyvällä toistettavuudella porakaivojen korjauksella. Veden saastunut ja vaarallinen tila porakaivon materiaalisella korjauksella dokumentoidusti erinomaiseksi.    
Hyvien pohjavesiominaisuuksien menetys johtuu myös siitä, että veden erityisen herkkä olemus on sellainen, ettei vesi anna anteeksi mitään. Pienemmätkin haittavaikutukset ovat aistittavissa ja mitattavissa laatua huonontavina vedenkäytön estävinä tekijöinä. Määrityksissä jopa miljardisosapitoisuudet (ppb) tekevät vedestä käyttöarvottoman tai vaarallisen.
Luonnon pohjaveden happimarginaalit ovat vähäiset vain miljoonasosia (ppm). Tästä johtuu, ettei pohjavesi salli lainkaan rakenteellista hapenkulutusta. Luontainen pohjavesi on poikkeuksetta hapettava. Happikylläisyyden alenema luontaisista tekijöistä johtuen on logaritminen, eikä alene koskaan absoluuttiseen nollaan. Johtavasta pysty- rakenteesta johtuvan hapenkulutuksen luonnottomuudesta johtuu, että logaritmisuus menetetään. Syntyy alijäämäinen happipotentiaali. Jos hapenkulutusta tapahtuu vähäisessäkin määrin, se aiheuttaa nimenomaan hidasvirtauksessa happikadon, happialijäämän ja pohjavesikerrostuman pelkistymisen. Tällöin vedestä mitataan negatiivisia redox- jännitteitä jopa  -200 mV. (Kynämittari) Tällöin pohjaveden luontaisuus ja laatuvakio on menetetty dramaattisesti. Happi on veden laadun avainparametri. Tällainen vaarallinen, myrkyttävä veden hidas- seisovan veden virtaustilanne muodostuu tyypillisesti yksityisissä hiiliteräsrakenteisissa porakaivoissa. Porakaivon / pohjavesikerrostuman happikatovaurio on luonteeltaan syväksi tunkeutuva ja korjaantumaton.  

Miten porakaivosta saadaan luonnon pohjavettä?
Porakaivo rakennetaan inertiksi ja varmistetaan suojaustoimin veden alkuperäinen pohjavesikerros.

Ts. suljetaan häiriötekijät pois:
-rakenteen vertikaalisella suojamitoituksella pinnalliset epäpuhtaudet  (min. 6m)
-rakenteen ainevalinnoilla materiaaliset vaikutukset (EN 1.4432)
- suojatulla horisontaalisella pohjavesivyöhykkeellä pilaava ja muuttava toiminta (500m)

 On absurdia uskotella luontaista pohjavettä hengenvaaralliseksi arseenin myrkyttämäksi ilman, että edellä esitetyt kaikki kolme tekijät on suljettu pois! 
 

Asko Vasarvuori
Porakaivon korjauksen asiantuntija