tiistai 29. maaliskuuta 2016

2. Anonyymi porakaivon korjaustarina


 Ennen korjausta
Maapeitteetön, muovirakenteinen porakaivo on rakennettu loma-asunnon tarpeisiin.
Kaivon uppopumppu rikkoutui ja sen korjaaminen ei ollut mahdollista, koska pumppu oli jumiutunut kaivoporaukseen. Kaivokaapelien teippiliitokset olivat pettäneet ja kaapeli oli valahtanut pumpun ja kallioseinämän väliin. Todennäköisesti sillä seurauksella, että sähköjohdin vaurioitui ja aiheutti oikosulun. Myös johdin ja sortumat aiheutti pumppu jumittumisen kaivoon ja esti pumpun korjauksen. Samalla kaivosta tuli sellaisenaan kelvoton.
Rautapitoisuus, ei mitattu

Korjaus
Vaurioituneen porakaivon urakoinut porari porasi kahden metrin etäisyydelle uuden rinnakkaiskaivon. Merellisyydestä johtuen poraus lopetettiin 70 m kohdalla ehjään kallioon. Kallion eheyden vuoksi kaivo oli paineaukaistava, jotta vesi saatiin virtaamaan vanhasta kaivosta uuteen poraukseen.
Kaivoon asennettiin ruostumaton siivilöity teräs- suojaputki 30 metriin ja pumppu asennettiin suojaputkiosuudelle juuttumisen välttämiseksi. Kaivon vähäisen veden antoisuuden vuoksi asennettiin puskurivarastoksi 2x 70l painesäiliöt.

Korjauksen jälkeen
Kaivo saatiin toimintakuntoiseksi vakuutusyhtiön rahoituksella niin veden laadun kuin määränkin suhteen. Vakuutusyhtiön korvausmenettely herättää kysymyksiä, koska vahinko on aiheutunut porakaivon rakenteesta, pumppuasennuksesta ja vakuutuskorvaus maksetaan porakaivon omistajan vakuutuksesta.
Porauskuiluun juuttunut pumppuromu jää päästöineen ympäristöriskiksi ikiajoiksi.

Asiakas
Porakaivon omistaja on tyytyväinen korjaustulokseen, veden laatuun ja määrään sekä korjauksen korvanneeseen vakuutusyhtiöön.
Rautapitoisuus, ei mitattu


Asko Vasarvuori
Porakaivokorjauksen asiantuntija
050-3503101
www.porakaivokorjaus.fi

 

 

 

 

 

 

 

maanantai 14. maaliskuuta 2016

1. Anonyymi porakaivon korjaustarina

Ennen korjausta

Yrityskäytössä olevissa kiinteistön rengas- ja porakaivoissa oli esiintynyt veden määrä ja pintavesiongelmia. Omistaja päätti tilata uuden porakaivon. Porausurakoitsijan kanssa sovittiin suullisesti tilaajan merkitsemästä porauspaikasta, 6” porauskoosta ja rakenteen tuli olla ruostumaton.
Urakoitsija toteutti kuitenkin porakaivon maaporauksen ruostuvalla rautaisella yhdeksän metrin suojaputkella ilman korroosion suojausta 5,5 tuumaisena.
Kaivoon tuli porauksella hyvin vettä, mutta veden laatu oli alusta pitäen ruosteinen ja hiekkainen. Pyynnöistä huolimatta urakoitsija ei reagoinut pyyntöön ruostuvan rakenteen korjaamiseksi, vaan hän on käsityksensä mukaan rakentanut porakaivon yleisten työtapojen ja ohjeiden mukaisesti niin hyvin kuin osasi. 
Pumppaamalla veden laatu on saatu pysymään erinomaisena, paitsi hiekkapitoisuus. Tilaaja joutui ostamaan ja asentamaan rautasuodattimen, jotta vesi saatiin kelvolliseksi pumppaamatta. Rautapitoisuus  n. 0,05- 2.0 mg/l, epävakaa.


Korjaus
Tilaaja itse korjasi epäilyttävän ruostuvan rakenteen ruostumattomaksi omalla kustannuksellaan.

Ensin asennettiin sisään ruostumaton teräsputki kumitiivistein ja poistettiin vanha ruostuva suojaputki nostamalla. Korjaus oli hyvin vaativa ja siihen liittyi riskejä. Maanalainen rakenne eikä mitoitus ollut tiedossa. Korjaus kesti useita päiviä.


Korjauksen jälkeen
Materiaalivaihdon myötä vedestä poistui rautaongelma ja hiekkaisuus välittömästi ja täydellisesti. Tämän jälkeen myös suodatin poistettiin tarpeettomana. 

Porakaivon korjausprosessi osoitti rakenteen haitallisuuden ja vahingon sekä alkuperäisen pohjaveden erinomaisuuden.  
Tilaaja nosti vahingonkorvauskanteen urakoitsijaa vastaan, mutta juttu hävittiin todistamisen vaikeudesta johtuen.  Korjaamattomana porakaivo olisi jäänyt ympäristöriskiksi. Päästävän ja vuotavan suojarakenteen seurauksena pohjavesi olisi pilaantunut laajalti.
Rautapitoisuus <0,05 mg/l, vakaa



Asiakas
”Olen tyytyväinen korjaustulokseen, mutta tavat porakaivo- toimialalla ovat moitittavia.”





Kaivon materiaalit, päämitat ja ongelma



Asko Vasarvuori
Porakaivokorjauksen asiantuntija
050-3503101
www.porakaivokorjaus.fi
 
 


 

 
 

 

torstai 10. maaliskuuta 2016

Testaa itse oma porakaivosi


Maaporattu porakaivo

Hiiliteräksellä maaporattu porakaivo on meillä ohjeenmukainen rakenne, vaikka se on vaatimustenvastainen. Putkikaivojen putkilta edellytetään hyvää korroosionkestoa, koska korroosiorasitus vesikaivon vesirajassa on voimakas. Maaporausputki on meillä suomessa keskimäärin noin 12 m syvä ja pohjaveden taso maanpinnasta noin 4 m. Vesiupotus on siis hyvin yleistä.

Ruostumisesta aiheutuu olosuhteiden mukainen vaihteleva veden pilaantuminen.


Testin valmistelu ja veden laatu

Tarvitset vesivirtaukseen säätöön kolikoista tehdyn numeroidun suutinsarjan, jossa on porattu reikiä 0,8 mm – 3 mm. Voit käyttää mielikuvitusta, minkä putki- osayhdistelmän väliin kolikot tiivistein asetat. Suuttimien tukkeutumisen estämiseksi on hyvä suuttimien eteen asentaa puhdistettava karkeasuodatin. Veden virtausmittari ei ole välttämätön, mutta se on hyvä veden virtaaman seurannassa. Lisäksi tarvitset hyvän, valonsäteitä kimputtavan taskulampun, jolla voit seurata kaivokuilussa vesitason vaihtelua ja suhdetta maaporausputken kontaktiin. Tason mittauksessa on avuksi mittanauha, jossa ei saa olla tarttuvaa päätä.

Veden laadun määritykseen tarvitset maku-, haju-, näköaistit ja olisi hyvä olla myös testirasia veden rautapitoisuuden mittaamiseen.

Veden väri on helpointa määritellä valkoisessa ämpärissä värikartan avulla.

Ruostuvan putken aiheuttaessa happikatoa, sulfaattipitoisissa pohjavesissä aiheutuu vaihtelevasti rikkivedyn hajua. Haju on hyvä määritellä haistaen asteikolla 0-3.

Tarvitset myös ruutuvihon ns. kaivokortin, johon merkitset päivän, klo, veden laatuhavainnot, vesitason, suutinkoon.
 

Testin toteutus

Voit aloittaa testin virtaamattomasta tilasta. Jos tällöin kaivossa ei ole maaputken vesiupotusta. Testiä ei tarvitse jatkaa. Kun virtaamaton vesiupotus on kestänyt viikon, tutki veden laatu sekoitetusta, osanäytteistä koostetusta näytteestä. Nosta viikottain veden virtaamaa, seuraa vesitasoa ja veden laatua. Kun riittävä aineisto on hankittu, siirry päättelyyn.
 

Päättely

Kun tarkastelet saamaasi tulosta, voi havaita veden laadun mm. rautapitoisuuden vaihtelevan veden virtaaman ja kaivossa olevan teräksen vesiupotuksen mukaisesti. Eräissä kaivoyksilöissä laatuvaihtelut ovat hyvin voimakkaita ja selvärajaisia. Tietyllä tehostetulla virtaamalla laatuhaitat poistuvat kokonaan ja rautapitoisuus romahtaa alle 0,05 mg/ tason, joka vastaa luontaista kalliopohjaveden rautapitoisuutta. Tietyllä rikastavalla virtaamalla laatuhaitat voimistuva räjähtäen. Usein tässä tilassa vesi menettää kokonaan käyttöarvonsa eikä täytä laatuvaatimusta.

Voit myös siirtää mitta-aineiston exeliin ja tehdä havainnollisen käyrän helpottaaksesi tulkintaa.

Tämä on eräs testitapa osoittaa rakenteen vaikutus veden laatuun virtauksesta riippuen.

Eräs rajoitus testin käyttöön. Jos kaivosi on rakenneperäisen happikadon seurauksena ns. syväpilaantunut korjauskelvottomaksi, veden laatu ei reagoi lainkaan veden virtausvaihteluun. Tällöin vesi on kirkasta, rautapitoista pumpattuna, mutta muuttuu hetken päästä värivirheelliseksi. Pilaantunut tila on korjauskelvoton.


Rakenneperäisten haittojen torjunta

Virtauksen säätäminen on eräs tapa torjua rautaisen suojaputken korroosiosta johtuvia raskasmetallipäästöjen ja hajujen haittoja. Tapa on pohjavettä ja energiaa tuhlaava ja tehoton tapa. Oikeampi tapa on torjua päästöhaitta ennakolta oikealla ja ruostumattomalla materiaalivalinnalla. Tiedon sanotaan lisäävän tuskaa, mutta se voi olla myös ratkaisu ongelmaan.
 

Asko Vasarvuori

Porakaivokorjauksen asiantuntija
050-3503101

www.porakaivokorjaus.fi