torstai 21. elokuuta 2014

Suunnittelematon porakaivo - Ympäristöriski


Mitä porakaivosuunnittelulla tarkoitetaan?

Suunnittelun merkitys määräytyy siitä, missä yhteydessä sanaa käytetään. Porakaivon suunnittelusta tekee erityisen tärkeän ja olennaisen se, että pysty ontelorakenne muodostaa esteettömän nielun kulttuurirasitteisesta kerrostumasta syvään pohjavesikerrostumaan. Pohjavesikerrostumaa koskeva lainsäädäntö on poikkeuksellisen ankara, johtuen siitä, että ympäristövahinko sattuessaan on luonteeltaan peruuttamaton. Erittäin vahvat tunnusmerkit ovat siitä, että porakaivot toimivat pohjavettä salakavalasti ja systemaattisesti pilaavina suorina ja epäsuorina päästötekijöinä. 

Porakaivojen nykyiset poraus- ja rakentamisohjeet ja työselosteet ovat yksilölliseen porakaivoon sattumanvaraisesti sopeutettavia tapaperinteitä. On väärin ohjeistaa porakaivorakenteita, aine- ja työtapavalintoja sekä malleja niin, etteivät ohjeet perustu asianmukaiseen ja pätevöityneeseen suunnitteluun eikä käyttöturvallisuus kattavaan testaukseen.

Mikä on porakaivon suunnittelun tila?

Kiinteistökohtaisessa porakaivossa suunnittelun vaikeusastetta ja haastetta lisää se, että talonrakentaminen ja vesi- ja energiaporakaivon rakentaminen tapahtuu vuorovaikutuksessa tärkeällä kiinteistökohtaisella pohjavesialueella.

On vaikea ymmärtää, että kiinteistökohtaista vesihuoltorakennetta suunniteltaessa ja rakennettaessa voisi saada hyvän lopputuloksen ottamatta kokonaisuutta huomioon. Kysymyksessä on kiinteistökohtainen tiivis toimintakokonaisuus, jossa ovat vuorovaikutuksessa luonto, kulttuuri, tiet, talo, talousvesi, pohjavesi, jätevesi, energia, elinkeinot jne. 

Porakaivorakenteiden avaajana ja korjaajana hankkimani tiedon mukaan porakaivoa ei ole suunniteltu kriteereiden mukaisesti. Rakentaminen ei vastaa lainsäädäntöä, määräyksiä, vaatimuksia eikä etiikkaa. Epäonnistunut ja vaarallinen porakaivo on ohjeiden ja rakentamisen yhteistulos. Valvonnalle ei ole edellytyksiä ja villit porakaivot onkin jätetty talonrakennusvalvonnan ulkopuolelle.

Miksi porakaivoja ei suunnitella?

Pienkiinteistöjen omistajat eivät ole vesihuollon osalta järjestäytyneet edunvalvonnallisesti. Ei ole ollut tahoa, joka olisi käynnistänyt ja rahoittanut porakaivojen tutkimuksen, tuotekehityksen ja suunnittelun. Teollisten toimijoiden, porauskoneiden valmistajien, porausurakoitsijoiden ja putkimateriaalien toimittajien intressiin ei ole kuulunut tilaajan edunvalvonta, vaikuttavuustutkimus, porakaivon kehittäminen eikä suunnittelu.

Pohjavesikaivot ja ympäristö

Porakaivoissa pohjaveden kanssa reagoiva hiiliterässeinämä ja sen sähkökemiallinen häiriötila on aiheuttanut maailmanlaajuisesti pohjavesikerrostuman moni-ilmeisen vahingoittumisen. Vahingoittuminen kattaa kaikki variaatiot, lievistä haitoista jopa hengenvaaraan asti. Varovaisuusperiaate on voimassa ympäristöä uhkaavassa vahingossa. Toimenpiteisiin ryhtyminen velvoittaa kaikkia.

Kiinteistökohtaisen vesihuollon-, porakaivojen suunnittelun- ja riskien hallinnan yhteistyö tulisi aloittaa kokonaisuutena, johon osallistuvat pohjaveden-, kaivorakenteen- ja veden käyttöympäristön asiantuntijat sekä julkinen taho. 

Porakaivojen omistajat; Selvittäkää porakaivojenne epävakaat seinämärakenteet ja niistä epävakaasti oirehtiva veden laatu. Suodatin lievittää ongelmaa, mutta tuo koko joukon uusia riskejä ja huolta.


Asko Vasarvuori
www.porakaivokorjaus.fi